Olet tässä:  / Arkisto 2009 / (24.5.2009) OAJ vaatii opettajien palkkaamista koko lukuvuodeksi

(24.5.2009) OAJ vaatii opettajien palkkaamista koko lukuvuodeksi

Valtakunnallinen

OAJ ei hyväksy avoimien virkojen tai viransijaisuuksien täyttämistä vain koulun työvuoden ajaksi. Kuntien ja kuntayhtymien epäasiallinen toiminta voi johtaa hakukieltoon tai saartoon.

OAJ vastustaa kuntien ja kuntayhtymien aikeita täyttää avoimet virat tai viransijaisuudet vain koulun työvuoden ajaksi. Järjestö on entisestään terävöittänyt toimintaansa tänä keväänä, koska kuntien taloudellinen tilanne on heikentynyt kansainvälisen talousahdingon tähden.

OAJ:n hallitus päätti maaliskuun kokouksessaan, että paikallisen yhdistyksen tai alueyhdistyksen esityksestä hallitus voi julistaa kuntaan tai kuntayhtymään hakukiellon tai saarron, mikäli avoimia virkoja tai viransijaisuuksia päätetään täyttää vain koulun työvuoden ajaksi.

Hakukielto tarkoittaa sitä, että opettajat eivät hae virkaa tai viransijaisuutta. Saarto taas sitä, että palveluksessa olevat eivät tee saarrossa olevia työtehtäviä.

– Hakukielto ja saarto ovat viimeinen käyttöön otettava keino, jos työnantajan kanssa ei päästä sopuun asiattomasta ja epätarkoituksenmukaisesta säästämisestä määräaikaisten opettajien kustannuksella, neuvottelupäällikkö Juha Jäske selvittää.
Määräaikaisia on OAJ:n jäsenistä yli 20 prosenttia. Kyse on siis hyvin merkittävästä joukosta jäsenkuntaa.

Lue koko artikkeli Opettaja-lehden verkkosivuilta

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi