Olet tässä:  / Arkisto 2009 / (20.1.2009) Minä vaikutan -kuvataidekilpailu peruskoulun 4.-6. luokkalaisille

(20.1.2009) Minä vaikutan -kuvataidekilpailu peruskoulun 4.-6. luokkalaisille

Valtakunnallinen 4.-6. luokkalaisille peruskoulun oppilaille suunnattu Minä vaikutan -kuvataidekilpailu alkoi 15. tammikuuta. Kilpailun teemana on Lasten ja nuorten kuuleminen. Teema liittyy osaltaan vuonna 2009 vietettävän YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 20-vuotisjuhlavuoteen, jonka aiheena on lapsen oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi.

Minä vaikutan -kilpailulla halutaan innostaa oppilaita pohtimaan yhteiskunnallista osallistumista, vaikuttamista ja kansalaistoimintaa heidän omassa ympäristössään ja globaalisti. Kuvataidekilpailun tavoitteena on tukea aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamista ja demokratiakasvatusta.

Kilpailumateriaali on lähetetty kaikille peruskouluille ympäri Suomea ja se koostuu neljästä erilaisesta tehtävästä, joiden aiheita voi käsitellä eri oppiaineiden ja aihekokonaisuuksien opetuksessa kuvataiteen lisäksi esimerkiksi äidinkielen ja biologian tunneilla. Tehtävien aiheita ovat Koulun pihalla, Omilla kulmilla, Anna hyvän kiertää ja Juliste ottaa kantaa.

Kilpailuaika on 15.1.- 30.3.2009. Kukin koulu valitsee itse voittajatyönsä ja palkinnot jaetaan koulujen kevätjuhlissa. Parhaista töistä koostuva näyttely avataan 15. toukokuuta eduskunnan kirjastossa.

Kilpailun järjestävät eduskuntatiedotus yhdessä oikeusministeriön, opetusministeriön, Opetushallituksen, ympäristöministeriön, Suomen 4H-liiton ja Finlands svenska 4H:n kanssa. Kilpailu järjestetään Suomen 4H-liiton organisoimana nyt 14. kerran. Aikaisemmat teemat ovat käsitelleet mm. ympäristökasvatusta. Kilpailuun on osallistunut vuosittain kymmeniä tuhansia lapsia ja nuoria.

Lisätietoja:
Tiedotussihteeri Aila Varis, eduskuntatiedotus, puh. (09) 432 2020,
Kehityspäällikkö Virpi Skippari-Vilminko, Suomen 4H-liitto, puh. (09) 7512 4250
Erikoissuunnittelija Niklas Wilhelmsson, oikeusministeriö, puh. (09) 1606 7966
Verksamhetsledare Hed-Mari Björkell, Finlands svenska 4H, puh. (09) 135 1235

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi