Olet tässä:  / Arkisto 2009 / (17.9.2009) OAJ puoltaa oppilaan oikeuksien vahvistamista – Erityisopetus tarvitsee resursseja

(17.9.2009) OAJ puoltaa oppilaan oikeuksien vahvistamista – Erityisopetus tarvitsee resursseja

Perusopetuslain muuttamisen tavoitteena on vahvistaa oppilaan oikeutta oppimisen ja kasvun tehostettuun tukeen. OAJ kannattaa tavoitetta, mutta näkee lakiesityksessä myös monia vakavia puutteita. Niistä suurin on resursointi.

Uuden perusopetuslain tavoitteena on vahvistaa oppilaan oikeutta suunnitelmalliseen varhaiseen ja ennalta ehkäisevään oppimisen ja kasvun tehostettuun tukeen. Lainmuutoksen on tarkoitus tulla voimaan elokuun alussa 2010.

OAJ pitää tavoitetta oikeana ja kannatettavana. Järjestön mielestä esitykseen sisältyy kuitenkin monia vakavia puutteita, joiden vuoksi tavoitteet uhkaavat jäädä käytännössä toteutumatta.

OAJ näkee puutteena sen, että esitys ei sisällä arviota uudistuksen vaikutuksista virkarakenteeseen eikä opettajankoulutukseen, ei myöskään rehtorin ja opettajan työhön.

– Esityksessä väitetään virheellisesti, että uudistus ei lisää kustannuksia merkittävästi. Tämä ei voi pitää paikkaansa, mikäli nykytilanteeseen halutaan muutoksia ja ongelmiin todella aiotaan puuttua, OAJ:n erityisasiantuntija Marja-Leena Isomursu sanoo.

Lue koko artikkeli Opettaja-lehden verkkosivuilta

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi