Olet tässä:  / Arkisto 2008 / Lapsen ja nuoren masennus / (1.10.2008) Suomen uusi bisnes? – lastenkodit (päivitetty)

(1.10.2008) Suomen uusi bisnes? – lastenkodit (päivitetty)

(Sivu päivitetty 25.9.2010)

Aiheesta lisää

huostaanotto

Tämän artikkelin alkuperäinen päivämäärä oli 15.10.2008. Olen saanut palautetta ja kirjoituksia todella paljon, kiitos siitä! Nuorten omat kirjeet ovat olleet todella järkyttäviä ja koskettavia. Ei tällaista voi tapahtua 2000-luvun suomessa tai sitten meillä on tulossa uusia ”ammattimaisia käsikirjoittajia” joilla on hyvä taito hallita kirjoittaminen…

Järkyttäviä tarinoita on minulla tässä vaiheessa 12 eri viestiä ja lisää saa tulla..

Tämä sivu on muuten PERUSOPETUS.fi sivuston yksi luetuimpia sivuja. Tätä sivua käy lukemassa monet viranhaltiat ja viranomaiset päivittäin…

Onko tämä mahdollista tämän päivän suomessa

Olen saanut sähköposteja suomen lastensuojelun tilasta. Minulle on lähetetty viestejä joissa mm. epäillään, että suomessa sijoitettuja lapsia oli siirretty ulkomailla oleviin laitoksiin.

Onko tämä laillista? siihen en osaa vastata, mutta toivottavasti tämän jutun lukee joku, joka tietää asiat paremmin.

Aloin saamaan postia, kun laitoin sivuille jutun joka liittyi Loikalan kartanon lastenkotitoimintaan. postin lähettäneiden luvalla julkaisen heidän posteja niissä muodossa jossa ne lähetettiin minulle…

HUOM! Jos olet asunnut laitoksessa (lue kartanossa) tai sijoituskodissa ja tunnet, että sinun ihmisoikeuksia on loukattu niin ota minuun yhteyttä joko sähköpostilla info(at)perusopetus.fi tai puhelimitse 050 5235 671. Tulen kokoamaan viesteistä ”kansion” jonka tulen luovuttamaan henkilökohtaisesti peruspalveluministeri Paula Risikolle.

Tammikuussa ei tapaaminen onnistunut Paula Risikon kanssa. Toivotaan, että tapaaminen onnistuisi vielä tänä vuonna

HUOM! Isoäidin NÄLKÄLAKKO lapsenlapsensa puolesta!

Tästä pääset isoäidin verkkosivuille lukemaan lisää

*************************************

Tämä supistettu kirjoitus on syksyltä 2008

yyyyyy:n olo xxxxx:ssä

Kasvattajat olivat minua kohtaan todella ivallisia. Kun halusin wc:hen minun piti koputtaa oveen ennen kuin sain lupaa mennä wc:hen. Joskus saattoi mennä hyvinkin pitkiä aikoja ennen kuin he tulivat minun luokseni. Eristyksissä olo oli todella nöyryyttävää, kukaan ei puhunut minun kanssani ja minulle ei selitetty miksi jouduin olemaan eristyksissä. Ja jos koputin ja olisin kysynyt jotakin lukemista tai tekemistä minulle sanottiin todella ilkeästi että tästä lähtien saat kysyä vaan vettä ja päästä vessaan.

Minulle tuotiin ruoka tarjottimella huoneeseen ja minut pakotettiin syömään kaikki vaikka olin kuinka oksennus kurkussa. Ja en päässyt liikkumaan yhtään joten olin koko ajan muutenkin ihan oksennus kurkussa joten se oli karseeta syödä niin paljon ja vielä pakotetusti.

Minulle uhkailtiin että en pääse koskaan huoneesta ulos jos en syö, koska se oli huonoa käytöstä kuulemma. En saanut käydä koulua huoneessa en saanut mitään tekemistä huoneeseen enkä lukemista.

Pihalle pääsin illalla joskus yheksän aikaan terassille siksi aikaa suunnilleen kun kasvattaja poltti tupakan. Minulla oli niin kova ikävä että raapustin seinään äiti<3. ja puhuin sille siis seinälle usean viikon ajan. ja siinä seinässä oli myös muiden äiti kirjoituksia.

Minulla oli puhekielto kaksi kuukautta ja sinä aikana en saanut tutustua muihin nuoriin enkä kommunikoida ja puhua ollenkaan muiden nuorten kanssa, muuten jouduin huoneeseen loppupäiväksi.

Ja jos sanoin vähänkin negatiivista asiaa äidilleni paikata sain kauheat huudot ja ahdistavan tilanteen kasvattajien kanssa. kasvattajat huusivat minulle suoraan korvaan ja en saanut sanoa omia mielipidettäni asiasta. ja jos lähdin tilanteesta pois, minut haettiin tilanteeseen niskasta niin, että niskaan tuli kauheat jäljet, kasvattajat kertoivat mitä saan puhua äitini kanssa ja nyt säännöt taas tiukentuivat, kukaan ei saa mennä minnekään ilman kasvattajaa ja jos haluaa pihalle ja kasvattaja ei JAKSA lähteä niin pysyy sisällä ja ulos ei pääse.

Samoin keittiössä joutuu tekemään kaikille xxxxxx:n nuorille ja kasvattajille ruuat ja hoitaa keittiö YKSIN aamu ja iltakeittiö. Ainoastaan päiväkeittiössä on keittäjä apuna, mutta keittäjä on vain arkisin 8-14 töissä ja päiväruuan joutuu tekemään yksin kaikille.

Että tällaista on elämä xxxxxx:ssa”

AaaPeen kommentti

Ruumiillinen sekä henkinen kuritus on nykyään lailla rangaistava teko, ainakin kotioloissa. Onko laitoksissa omat lait, joita sitten työntekijät soveltavat käytännössä. Onkin sitten asia toinen jos yhteiskunta ja tuomioistuimet hyväksyvät nämä keinot kasvatusmenetelminä.

*************************************

”Kun lomani olivat palaneet. Olin tietysti surullinen. Minulle sanottiin, etten saa surra. Olenhan itse mokannut, itkiessäni minulle huudettiin, LOPETA ITKEMINEN

Äitini soitti tänne ja kysyi saako soittaa minulle. Hänelle sanottiin, että on parempi, ettei hän soita juuri nyt. Minä kysyin, saanko soittaa vanhemmilleni, minulle vastattiin. Vanhempasi ovat vihaisia, eivätkä halua puhua kanssasi. ihmettelin tätä suuresti

(Tämä tapahtui lomien palamisen jälkeen)”

*************************************

”Siitä tulikin mieleeni, että xxxxxx:n sossut antoivat alaikäisen tytön jäädä asumaan yli 30-kymppisen entisen vankilakundin luokse, kun eivät saaneet häntä takaisin nuorisokotiin. Vanhemmat olivat hakeneet sossuilta apua, koska mies käytti heidän 15-vuotiasta tyttöään seksuaalisesti hyväkseen. Tulos oli sit tämä. Olin silloin töissä siellä nuorisokodissa. Meidän henkilökunnan näkemyksen  mukaan sossut antoivat tämän taphtua, koska pelkäsivät miehen uhkailuja. Mies sai pitää 4-vuotiaan lapsensa. Mies sanoi, että tyttö rupeaa hänen lapselleen äitipuoleksi.”

*************************************

”Tarvisi tehdä kuvauskeikka Loikalan nuorten juttusille, xxxxxx ja xxxxxx myös. Yritämme saada täällä tv-ohjelman ulos koskien tuota xxxxxx paikkaa, koska tyttö joutunut siellä seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi itseään vanhemman sijoitetun pojan taholta. xxxxxx: n sossut eivät aio siirtää tyttöä lähemmäksi kotiaan turvallisempaan paikkaan.”

*************************************

”xxxxxxx avattiin nuorisokoti, jonka omistajan tunnen. Pitävät samassa yhteydessä mökkimajoitusta ja esim. ralliporukat yöpyvät ja juovat aika reippaasti. Tiedän paikasta muutakin lastensuojelulain vastaista. Paikkaan on sijoitettu 7 poikaa. Omistaja on ravintola-alan ihmisiä. Tietääksemme ei ole sosiaalialan koulutusta. Lakia voi kiertää siten, että palkkaa johtamaan alan ammattilaisen. Käytännössä omistaja johtaa paikkaa. Se ihminen ei kykene olemaan toisen alaisuudessa, varsinkaan kun omistaa paikan.”

*************************************

”Asiakas soitti ja kertoi, että hänen 12-vuotias tyttärensä joutuu huostassa tekemään tarpeensa öisin metallipottaan huoneessaan xxxxxx:llä. Eräs vanginvartija sanoi, että edes vangit eivät joudu noin ala-arvoisen kohtelun kohteeksi.”

*************************************

” Hienoa, että olet lähtenyt puolustamaan nuoria. Olen kanssasi ehdottomasti samaa mieltä ja siksi allekirjoitin adressin. En vain voi tällä hetkellä tulla työni vuoksi julkisuuteen. Tiedän kuitenkin vielä enemmän Loikalan laittomuuksista. Bisnes siellä on pääasia, ei lapsen kunnioittaminen ihmisenä. Haluaisin auttaa siellä olevia nuoria, mutta käteni ovat sidotut. Valitettavasti Loikala ei ole ainoa laittomuuksia tekevä paikka. Olen tutustunut moneen paikkaan ja hyvät paikat ovat harvassa. Onneksi meillä on hyviäkin paikkoja, joihin apua tarvitsevia nuoria voidaan sijoittaa.

Hyviä paikkoja tarvittaisiin vain lisää. Tänään juuri puhuin eläkkeellä olevan ammattilaisen kanssa ja hän sanoi, että onneksi kansa rupeaa heräämään pikkuhiljaa ja avaamaan silmänsä asialle.”

*************************************

”Lastensuojelupuolella on paljon sellaista mikä ei kestä päivän valoa. Keskustelin Länsi-Suomen läänin sosiaalipuolen lakimiehen kanssa. Kerroin hänelle erään perheen tarinaa. Samalla keskustelin hänen kanssaan huostaan otettujen lasten sijoituksista ulkomaille. Ei puhunut mitään, mutta ilmeistä näki, että tiesi tämän vaietun asian. Esim. Kuttulan entisellä johtajalla on Ranskassa lastensuojelulaitos mm. suomalaisia lapsia varten. Erään lapsen isä soitti minulle vuosi sitten ja kertoi, että hänen poikansa oli sijoitettuna 1? vuotta Nepalissa eikä hän saanut koko aikana yhteyttä edes puhelimitse poikaansa.

Minulla on jossain lehtileike Sveitsiin tehdyistä sijoituksista. Kuttulan nuorisokodin lapset vietiin jossain vaiheessa Norjaan. Jne. Pidemmän aikaa minua on myös kiinnostanut se seikka, että lastensuojelulaitoksissa työskentelee yllättävän paljon ravintolan portsareita ja muita epäpäteviä, koska vain vakituisiin työsuhteisiin vaaditaan pätevyys. xxxxxxxx.ssa oli kriisityöntekijänä baarimestari.”

*************************************

”…Muistan kuitenkin. että taloa kierrätettäessä kysyin mitä erään oven takana on. Sain epämääräisen vastauksen ettei oikeastaan mitään. Oveen ei ollut avainta, ainakaan minun tiedossa. Selkeästi kuitenkin huomasin taloa ulkoa ja sisältä päin seuratessa, että sillä kohtaa ei ollut missään ikkunaa.

Talo on nyt välittäjällä myynnissä ja olen miettinyt menisinkö tutustumaan paikkaan ”ostomielessä” ja kuvaisin mm. tuota kopperoa. Kun sitä näyttäisi tv:ssä, niin ehkä ne nuoret, jotka mahdollisesti ovat siellä olleet, tulisivat julkisuuteen. Näin pikkuhiljaa alkaisi paljastua huonojen paikkojen teot ja niitä suljettaisiin ja jäljelle jäisi vain hyvät sijoituspaikat. Se on kovan työn takana, koska kyseessä on kova bisnes. Eräs nuorisokotiketju on listautunut pörssiin.”

*************************************

” Eräs viranomainen tässä muisteli, että eikös Björkmanin Karille tullut kielto toimia lastensuojelualalla yrittäjänä Kuttulan kohun seurauksena. Emme ole saaneet sitä tarkastetuksi.”

13 kommenttia

  • marin

    / Vastaa

    Hei!

    En yhtään ihmettele, että ohjelma Loikalan kartanosta on kirvoittanut ihmisiä kirjoittamiseen laajemminkin. Tv:n ajankohtaisohjelmien sivuille se aikaansai varsinaisen keskusteluryntäyksen.

    Suomelainen lastensuojelu on mennyt metsään niin että paukkuu, se ei kykene enää ajamaan alkuperäistä tehtäväänsä eli suojelemaan lasta. Ylilyöntejä tapahtuu molempiin suuntiin, aina lasta ei kyetä pelastamaan huonoista kotioloista, mutta toisaalta aiheettomia, turhia, jopa laittomiakin huostaanottoja tapahtuu. On käsittämätöntä, miten iso osa kuntia on vaihtanut huostaanttoja estävät perheiden lakisääteiset tuet pelkkään sijaishuollon ylläpitämiseen, joka on kymmeniä kertoja kalliimpaa kuin perheille tulevat avohuollon tuet.

    Esim. puutteellisen erityisopetuksen tai lasten psykiatriassa, sekä neurologiassa puuttuvien tutkimus- ja hoitopaikkojen takia tehdään huostaanottoja perheistä, joissa eivät lastensuojelulain mukaiset huostaanottokriteerit täyty. Ei palvelujen puute oikeuta tekemään niin radikaalia toimenpidettä, kuin huostaanotto, joka on hallinto-oikeudellinen vapaudenriisto ja joka pitäisi tehdä vasta äärimmäisessä tilanteessa sen jälkeen, kun mitkään muut tuet eivät voi auttaa perhettä!

    On aivan järkyttävää, että lapsi riistetään hyvästä kodistaan ja siirretään sijaishuollon täysin valvomattomiin oloihin! Valvontaa ei käytännössä ole ollenkaan, sen ovat lääninhallitukset myöntäneet. Erään lastensuojelulaitoksen esittelyn jälkeen joku kasvatusalan asiantuntija totesi, että ko. laitoksen harjoittama kurinpito vastasi tasoltaan koirakoulua.

    Itse sain lapseni kanssa tutustui nykylasten”suojeluun” kun luottavaisina hakeuduimme Lastenlinnan psykiatrian tutkimusjaksolle; siis luulimme sinisilmäisen luottavaisina saavamme vihdoin apua lapsen ongelmiin. Mutta toisin kävi. Lähete kirjoitettiin lastenkodin psykiatriselle osastolle 2-vuotiseen intensiivihoitoon ja laitos ei ottanut vastaan muuta kuin huostaanotettuja lapsia. Kun asian käsittely siirtyi lastensuojeluviranomaisille, he totesivat, että eivät löydä perusteita kotoa huostaanottoon, mutta se tehdään lähetteen takia.

    Se oli sellaista psykiatrista hoitoa, että osastolla ei ollut yhtään psykiatrian ammattilaista, kaikilla oli pelkkä sosiaalialan koulutus, eivätkä he ymmärtäneet lapsen ongelmista enempää kuin sika joulusta. Lasta peloteltiin, uhkailtiin ja läimäyteltiin, vaikka hän ei aina edes ymmärtänyt, mitä häneltä vaadittiin. Kyseessä oli 9-vuotias, jonka kohdalla myöhemmin selvisi, että hän ei olisi ollut psykiatrinen potilas ollenkaan, vaan hän kuului neurologian puolen hoitoon.

    Onneksi meillä oli harvinaisen rehdit ja ammattitaitoiset sosiaalityöntekijät, jotka uskalsivat purkaa huostan jo 3,5 kk:n kuluttua sen alkamisesta. Lapsi kotiutui silti paljon huonompi kuntoisena kuin oli lastenkotiin mennessään. Myöhemmin hänelle varmistui yksityisellä puolella diagnoosiksi Aspergerin ja viime keväänä lapsi pääsi vihdoin neurologian puolen kuntoutukseen, johon hänellä olisi ollut oikeus julkisessa terveydenhuollossamme ihan täysin ilman järkyttävää huostaanottoakin.

    Perheiden on lähes mahdoton saada oikeutta näissä hallinnollisen oikeuksien alle kuuluvissa asioissa, sillä valituskanavat ovat tehottomia ja lisäksi oikeudessa on käänteiden todistusvelvollisuus, toisin kuin rikosoikeuksien puolella. Toisin sanoen lääkäri ja sosiaalityöntekijät voivat esittää perheestä lähes mitä tahansa ja asiakkaan pitäisi oikeudessa todistaa olevansa syytön esitettyihin väitteisiin. Viime keväänä tehtiin eduskunnassa lakialoite huostaanottoasioiden siirtämisestä käräjäoikeuksiin. Ei voi muuta kuin toivoa esityksen läpimenoa, että nämä ihmisoikeusloukkaukset perheitä kohtaan saataisiin loppumaan.

  • Tarja

    / Vastaa

    Epäilykset, että suomalaisia lapsia sijoitettaisiin ulkomaille, on ihan aiheellista. Alkoi nim. kiinnostaa ja niinpä tutkailin netin kautta asioita. Sieltä löytyi kuinka suomalaiset perhe-, koulu- ja sijaiskodit mainoistavat netin kautta ulkomaille, Viron ja englanninkiellä palvelujaan.

    http://www.lapsitieto.fi sivuilla oli myös mielenkiintoista luettavaa, muun muassa projektista, jossa lopputulos olisi Etelä-Savon Sijaishuoltopankki. Siis bisnes on muodostumassa jo pankkiluontoiseksi, jota sitten hallinnoisi yhdistyneet yhdistykset yhdistysmuotoisen yhteisen toimintafoorumin välityksellä. Kielikin alkaa olemaan niin markkinataloudellista, että pelottaa kuinka lapsen etu on valjastettu kilveksi tehdä bisnestä ja samalla? ihmisoikeusloukkauksia. Onhan totuttu, että bisnes uusliberaalissa markkinataloudessa on lain ulkopuolella, kuten nyt huomaamme pankkikriisissä. Joten tällekin bisnekselle on vain luonnollista tehdä pankki, jonka rahoitusväline on ihmiset. Kuka heidän kriisit maksaa?

    Eräs toinenkin asia ihmetyttää, joka tuli ilmi että ”tarkkaa sijaisperheiden lukumäärää ei kukaan tiedä, sillä nykyjärjestelmässä millään taholla ei ole velvollisuutta rekisteröidä maakunnissa toimivia sijaisperheitä.”
    ”Vuoden 2008 alusta sijoittajakunnille on kuitenkin tullut velvoite ilmoittaa sijoituksistaan sijoituskunnan sosiaalitoimelle”.

    Siis tarkoittaako tämä, että sijoittajakunnan sosiaali tai ls-virkailija on itse mielivaltaisesti saanut sijoitella sijoituskuntiin rekisteröimättömille sijaisperheille lapsia, joista millään sosiaalitoimella ei ole ollut tietoa?
    Voiko tämä olla totta nykyaikana. Jos näin on niin mitä mieltä oikeusvaltiosta, jossa joku pikkuvirkailija käyttä hirmuista valtaa, jolla voi olla monen ihmisen elämässä kauaskantoiset seuraukset ja ilman minkäänlaista kontrollia?

    Mitä virkaa meillä on lapsiasiavaltuutetusta tai pelastakaa lapset ry:stä tai MLL:stä, jos tällaista mielivaltaa voidaan käyttää käytäntönä?

  • Katriina Mäkelä

    / Vastaa

    Sijoittavalla kunnalla on aina valvontavelvollisuus, se myös hoitaa kaikki lasta koskevat asiat, ei sijaisperheen asuinkunnan sosiaalitoimi. Usein kuitenkin perheen hakeutuessa johonkin kuntaan tai kuntayhtymään sijaisperheiksi haluavien
    asuinkunnan sosiaalitoimelta voidaan kysyä kyseenä olevasta perheestä. Ennen sijoitusta on sijaisperheen myös esitettävä rikosrekisteriote sijoittavalle taholle. Sijaisperheet käyvät nykyään läpi hyvinkin perusteellisen koulutuksen.Sijaisperhe on aina myös kiinteässä yhteistyössä sijoittavan kunnan sos.työn tekijän kanssa eikä ole näin ollen myöskään mikään irtonainen ja rekisterömätön, vaikka valtakunnalliasta rekisterä ei olekaan.Sijoittavat sos.toimet ovat hyvin tietoisia omista perheistään. Pulaa sijaisperheistä on , eli siitä vaan kaikki halukkaat ottamaan yhteyttä vaikka oman kunnan sos.toimeen ja hakeutumaan valmennukseen. Rikastumaan ei pääse , mutta ompa elämässä vauhtia. Kovin sisäänpäin lämpiävä ei perhe voi olla koska ovet on auki sossuille, terapeuteille,bio-vanhemmille mummuille,paapoille,kummeille,sisarukksille…ym Ja katellisia naapureitakin riittää jotka pelkäävät sinun hyötyvän lapsista…

  • AaaPee

    / Vastaa

    Kommentti Katriina Mäkelän kirjoitukseen! Sijaisperhe ja ”rahanhimon” vallassa perustettu esim. yhdistyspainotteinen laitos on kaksi eri asiaa…

    Arvostan suuresti perheitä jotka ottavat lapsen/lapsia kasvatettavaksi, mutta tahot jotka ”keräävät” lapsia eurot silmissä eivät saa mitään sympatiaa minulta.

  • Maria Kiviaho

    / Vastaa

    Kommentti Katriina Mäkelän kirjoitukseen.
    Sijaisperheiden ei ole pakko käydä mitään koulutusta. Jos käyvät niin se mainitsemasi perusteellinen koulutus on kahden viikon mittainen, yleensä Pelastakaa Lapset ry:n järjestämä.
    Sijaisperheissä on sama ongelma kuin laitoksissa. On hyviä, mutta on myös luvattoman huonoja. Sijaisperheissäkin voidaan huonosti, siitä kertoo maanantainen Porvoon perhesurma: kolme sijoitettua lasta (jotka eivät olleet tapahtumahetkellä paikalla). Tiedän myös sijaisperheen, jossa isä teki itsemurhan. Luvattoman paljon on myös tullut esille seksuaalista hyväksikäyttöä.
    Mitä tulee valvontaan, niin sosiaalityöntekijät eivät ehdi vierailla kuin korkeintaan kerran vuodessa sijaisperheissä. Silloinkaan se ei ole valvontakäynti vaan esim. huoltosuunnitelmapalaveri, josta kerrotaan hyvissä ajoin. Valvonnan tulisi olla ennaltatiedottamattomia tarkastuksia.

  • Katriina Mäkelä

    / Vastaa

    Pride-valmennus jonka sijaisperheet käyvät kestää ensimmäisestä kotikäynnistä loppuarvioon noin puoli vuotta, sisältäen yhdeksän kolmen tunnin osiota ja neljä noin kahden tunnin henkilökohtaista tapaamista jokaisen pariskunnan kanssa. Hieman voi vaihdella käytäntö eri paikkakunnilla mutta valmennuksen runko on kaikilla sama. Pelan lisäksi sitä järjestävät useat kunnat ympäri maata. kouluttajina toimii sosiaalityöntekijä -sijais tai adoptiovanhempi pari.
    Meillä itsellämme kotona sijoituksen tehnyt sosiaali työntekijä käy noin neljä kertaa vuodessa , lisäksi olemme yhteydessä puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Sijaisvanhempina olemme toimineen 90-luvun alusta lähtien. Tällä hetkellä toimin itse myös kouluttajana.

    Toki ei voida kieltää, ettei myös sijaiperheissä voisi tulla ongelmia, työttömyyttä, avioera sairastumista ym. Sijaisvanhempina toimivat kun on rakennettu samoista aineksista kuin muutkin ihmiset. Sosiaali työntekijöillä on raskas työtaakka, mutta heistä jokaiseen saa varmaan yhteyden jos hätä on , itse olen ainakin aina saanut. Huoltopalaverit ovat juuri sitä varten, että kaikki asianomaiset voivat puhua mieltä askarruttavista seikoista.

    Ei sinnekään perheeseen joista tulee lastensuojelu ilmoitus mennä noin vaan tarkastuskäyntejä tekemään sopimatta, paitsi tilanteissa jossa ilmoitus esim. naapurilta tulee akuuttiin tilanteeseen, sosiaalipäivystyksen tai poliisin kautta.
    Silloin on toimittava heti. Aivan samat säännöt koskee myös sijaisperhettä, jos jonkun perheen asiat huolestuttaa, esim lasten kohtelu, ottakaa ihmeessä yhteyttä sos.toimeen.
    Pride valmennuksessa kyllä käydään aika perusteellisesti läpi mitä sijaivanhemmuus tuo tullessaan, helpolla ei kukaan pääse. Valmennuksen tarkoituksena on tuoda realistista tietoa ja saada halukkaat perheet miettimään tosissaan omia voimavarojaa, vahvuuksiaan ja tarpeitaan.

    Ihmisiä joilla olisi vain vahvuuksia ja varmuus siitä ,että mitkään vastaantulevat vaikeudet ei kaada ei vaan taida olla olemassa, silti sijaiperheitä niin kuin myös ammatilisia paikkoja ikävä kyllä tarvitaan.

  • Maria Kiviaho

    / Vastaa

    Pride-valmennus on todellakin olemassa, mutta se ei ole pakollinen sijaisperheille. Se voidaan suorittaa mainitsemallasi tavalla puolen vuoden aikana. Sen kesto on kokonaisuudessaan maksimissaan kaksi viikkoa. Kuten kirjoituksestasi käy ilmi, niin kokonaistuntimäärä on 35 tuntia. Siinä ajassa ei todellakaan käydä perusteellista koulutusta.
    Olen ollut sosiaalialan kanssa tekemisissä 70-luvulta lähtien, joten tiedän, että on todella harvinaista, jos jossain sijaisperheessä vieraillaan 4 kertaa vuodessa. Viranomaiset itse myöntävät julkisuudessa, että valvonta on puutteellista. Tampereelta on kaksi tapausta, joissa jouduttiin ottamaan yhteyttä mm. sosiaaliviranomaisiin lukemattomia kertoja ennen kuin suostuivat tarkastamaan. Toisen paikan asia selvisi onneksi lapsen parhaaksi. Toiseen ei tehty pyynnöistä huolimatta tarkastusta. Jätti lapseen ikuiset traumat.
    Olen aina iloinen, jos vastaan tulee lapsista aidosti välittäviä sijaisperheitä, mutta valitettavan usein sijoituslapset yritetään erottaa biologisesta suvusta. Netissä olevalla sijaisvanhempien keskustelupalstalla tulee karmivasti esille kaikkea muuta kuin lapsen etu.

  • marin

    / Vastaa

    Kyllä sijaishuollolle aina puolustajia riittää, se nyt on päivänselvä asia!

    Maria K. on aivan oikeassa, että ei sossujen tekemä valvonta ole oikeastaan valvontaa ollenkaan, vaikka sijaisperheet kovasti niin yrittävät väittääkin. Miten sitten on mahdollista ne sijaisperheiden valitukset, että sossuun ei saa viikkokausiin ja kuukausiin yhteyttä kiireellisessäkään asiassa? Vaikka kävisivät perheessä pari, kolme kertaa vuodessa, mutta koska käynnit ilmoitetaan etukäteen, niin mitä niillä on merkitystä? Ja aivan tavallista on, että lapset ”ohjelmoidaan” ja pelotellaan etukäteen, mitä viranomaisille saa puhua ja mitä ei.

    On myös törkeä ihmisoikeusloukkaus lapsen perhettä kohtaan se, että heitä voidaan kohdella miten lainvastaisesti tahansa, mutta jos vanhemmat tekevät virallisen valituksen tai vievät asian oikeuteen, heitä rangaistaan siitä tapaamisrajoituksilla. On sanomattakin selvää, että se on laitonta! Laitonta, mutta hyvin yleistä siitä huolimatta, eikä perheillä ole mitään oikeusturvaa näitä väärinkäytöksiä kohtaan.

  • Katriina Mäkelä

    / Vastaa

    Luulin tätä asialliseksi palstaksi. Erehdyin, mutta niitä ei taida netistä löytyäkään….

  • Maria Kiviaho

    / Vastaa

    Kommentti Katriina Mäkelälle. Palsta on asiallinen. Asioista ei vain pidä vetää herneitä nenään. Sinua ei kukaan ole henkilökohtaisesti arvostellut.
    On paljon hyviä sijaisperheitä, mutta kokonaisvaltaista laatua voidaan parantaa ainoastaan puuttumalla heikoimpiin lenkkeihin. Joka ammattikunnasta löytyy hyvää ja huonoa. Samoista aineksistahan jokainen meistä on, kuten kirjoitit. Jos on ammatillisuutta, niin erilaiset mielipiteet osaa ottaa rakentavassa hengessä. Jos asioista ei kestetä keskustella, niin onko jotain salattavaa.
    Yritin eilen tavoittaa perusturvajohtajaa ja tulosalueyksikön johtajaa. Molemmat ovat tavattavissa vasta ensi viikolla. Sijaisia heille ei kuulema ole, jotka olisivat voineet asiaan vastata. Asiakkaat ovat tämän vuoden aikana ottaneet kymmeniä kertoja yhteyttä minuun samasta asiasta. Sosiaalityöntekijät ovat poissa ja sijaisia ei ole. Asiakkaiden oikeusturva ja avunsaantimahdollisuudet ovat pahasti uhattuna tällä hetkellä. Koulutettuja ja ammattitaitoisia sosiaalityöntekijöitä, perhetyöntekijöitä, nuorisotyöntekijöitä ja terveydenhoitajia tarvitaan kipeästi lisää.

  • Marin

    / Vastaa

    Yksityistäminen ja peruspalvelujen romuttaminen aloitettiin liian aikaisin (jos olisi ollut tarpeellista ikinä) kun uutta toimivaa järjestelmää ei oltu kehitetty vielä tilalle. Nyt väliin tilanteen paikkaajiksi riensivät myös ulkolaiset bisnesyrittäjät ja tilanne lasten”suojelun” osalta alkoi riistäytyä käsistä yhä enemmän. Jouduttiin nopeasti tilanteeseen, jossa lapsia olisi aihetta suojella lastensuojelulta.

    Peruspalvelujen puute lasten terveydenhuollossa ja peruskouluissa ruokkivat osaltaan tuota yritysalaa. Olen myös vakuuttunut, että osa lääkärikunnasta on tietoisesti mukana lapsimateriaalin toimittamisessa uudelle bisnekselle. Kun lapseni huostaanotto loppui alkutekijöihinsä laitoksen raivokkaasta vastustuksesta huolimatta, suunnittelimme sosiaalityöntekijöiden kanssa, että lapsi pääsisi sairaalaan uuteen tilannearvioon, koska valittu jatkohoitopaikka ei ollut lapselle sopiva kauniisti sanottuna.

    Yllätys oli kuitenkin suuri, kun keskussairaalan psykiatrian ylilääkäri oli kieltänyt sairaalaa antamasta meille vastaanottoaikoja. Päätökseen eivät voineet vaikuttaa edes sossut puhelinsoitoillaan. Myöhemmin yksityisen puolen lääkäreiltä kuulimme sen olevan tavallinen ”kosto” silloin, kun lääkärin valitsema jatkohoitopaikka hylätään. Siis lapselle kostetaan se, että vanhempi onnistui pelastamaan hänet laitoksen huonolta kohtelulta ja hoidotta jättämiseltä.

    Kun kotius tapahtui toukokuun alussa, jäin siis kotiin lapsen kanssa, joka oli huonommassa kunnossa kuin oli ollut huostaanottoon mennessään. Kaikki ovet pysyivät kiinni, omalta terv.asemalta, perheneuvolasta, kouluterv.hoidosta kehotettiin menemään vain siihen sairaalaan, jonne meitä ei huolittu, koska se oli kuulema virallinen hoitava taho.

    Miten lastenpsykiatrian ylilääkäri voi jättää hoidotta lapsen, jolla edelleen oli hänen antamansa psykoosi-lääkitys, joka olisi vaatinut jatkuvan sydänfilmi- ja maksakoeseurannan! Soitin yksityiselle neurologian lääkäriasemalle, mutta sinne saimme ajan vasta 3 kk:n kuluttua. Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lopetin itse lääkityksen aina pienen määrän kerrallaan ja viikko odoteltiin aina välillä vaikutuksen tasaantumista.

    Se kesä kotona oli aivan kamala, valvoimme paljon myös öisin, koska lapsi pelkäsi nukahtamista ja heräsi usein huutaen painajaisiinsa, jotka kaikki koskivat lastenkotia. Hän ei uskaltanut rauhallisin mielin leikkiä edes turvallisessa kotipihassa, koska pelkäsi, että häntä tullaan väkisin hakemaan takaisin laitokseen. Kaupungilla hän saattoi hävitä äkkiä, oli piiloutunut johonkin kun luuli nähneensä miehen, joka muistutti ulkonäöltään häntä pahoinpidellyttä omahoitajaa. Leikit saman ikäisten kanssa eivät ottaneet oikein sujuakseen, lapsi ei kerta kaikkiaan ollut oma itsensä!

    Huostaanottoon asti hän oli käynyt normaalisti lähikoulua, mutta kun vielä seuraavana syksynä hän oli vielä niin huonokuntoinen, että yksityiseltä lääkäriasemalta kirjoitettiin sairaslomaa koulusta reilut pari kuukautta. Diagnoositutkimukset olivat pitkät ja perusteelliset, sain yksityisen puolen asiakkuuden maksetuksi avaamalla luotollisen pankkitilin ja aihetta olikin, koska lapsen heikon voinnin takia ylimääräisiä käyntejä tuli niin paljon, että kustannukset nousivat lähellä kahta tuhatta euroa.

    Keskussairaalan antama väärä dg:
    Lapsuuden laaja-alainen kehityshäiriö psykoottisen piirtein.
    Oikea dg: Aspergerin oireyhtymä, eikä psykoosista tietoakaan.

    Tutkimuksen valmistuttua saimme vihdoin lähetteen kuntoutussuunnitelman tekoon keskussairaalan neurologian osastolle. Lapsella olisi ollut täysi oikeus päästä sinne suoraan vaatimuksestani ilman häntä syvästi vammauttanutta huostaanottopelleilyäkin. Neurologian osastolta saimme lähetteen taas takaisin samalle yksityiselle lääkäriasemalle, jossa dg-tutkimukset tehtiin. Siellä annettua neuropsykiatrista kuntoutusta on nyt takana pian kolme vuotta ja lapsi on kuin toinen ihminen, ei ulkoisesti poikkea mitenkään muista samanikäisistä.

    Huostaanottoajasta hän ei pitkiin aikoihin halunnut puhua paljoakaan, mutta yllättäen vielä tänä talvena kysyi: ”Miksi hoitaja XX sanoi, että minä en pääse sieltä ikinä kotiin?” Niinhän he uskoivat, se näkyi kaikesta selvästi. Olimme itse asiassa ensimmäinen perhe joka sieltä pelastautui kesken suunnittellun jakson. Monen kohdalla on kotiutumisen lähestyessä tempaistu esiin esim. keksitty insesti-epäilykortti, jolloin olematonta hoitoa on voitu jatkaa vielä kahden vuoden jälkeenkin.

    Viime vuodet on siis vihdoin saatu nauttia hyvätasoisesta kuntoutuksesta, mutta viime talvena kuntasäästöjen aiheuttama ongelmajakso koulussa paljasti, että huostaanottotraumoista ei olla vieläkään toivottu. Lapsi nimittäin yllättäen sanoi: ”Ei kai minua ikinä enää voida ottaa väkisin pois kotoa?” Hämmästyin hiljaiseksi, johon lapsi jatkoi: ”Jos minä en pysty olemaan niin kuin rehtori vaatii, niin voidaanko minut taas huostaanottaa?” Laittomilla toimilla lapsen turvallisuuden tunne siis riistettiin vuosiksi eteenpäin. Lastenkodin hän kuittaa nykyisin toteamalla: ”Ylivoimaisesti hirveintä, mitä minulle on ikinä sattunut, ei voi muuta sanoa.”

    Itse sanon koko vuodesta 2006, että en tiedä, miten ihmeessä kumpikaan siitä järjissään selvisimme. Oman lapsen laittoman ja rikollisen kohtelun voi hetkittäin unohtaa, mutta luottamustani ja kunnioitusta suomalaista yhteiskuntaa kohtaan voidaan tuskin ikinä palauttaa likimainkaan ennalleen.

  • Entinen työntekijä

    / Vastaa

    ”Olin työntekijänä, ohjelmassa esitetyssä laitoksessa. Laitos toimi nimellä Mankalan Perhekodit Oy. Heidi Rauhan entinen aviomies toimi johtajana. Se mitä näin ja koin oli järkyttävää. Mielestäni kukaan lapsi ja varsinkaan lapsi jonka elämää on alettu tuhota jo ennenn syntymää, ei ansaitse ko ”hoitoa”.

    Monella lapsella oli takanaan koulusta kieltäytymistä ja katulapsen elämää, lisäksi osalla kaikkea pahaa mitä aikuinen voi lapselle tehdä. He oireilivat kokien pimeänpelkoa, paniikkihäiriöitä, fobioita, itsensä viiltelyä etc..

    Heille tarjottiin vierihoitoa. Vierihoito, oli eristämistä. Nuoret lukittiin yläkerran vierihoitohuoneisiin, aulassa istui vartija. Vierihoidossa olevat pääsivät pyynnöstä WC:hen, heille tuotiin ateriat kertakäyttöastioissa huoneeseen, heille ei puhuttu. Vierihoito oli jakso, jossa ei ollut selkeää loppua.

    Nuori saattoi saada yksinäisyydessä ”raivokohtauksia”, hoitona nippusiteitä, kiinnipitämistä, matottamista ja vierihoidon jatkamista esim seinälle lapulle piirrettyyn ruksiin tuijottaen.
    Tuolloin kotiopettajana toiminut henkilö oli kykenemätön opettamaan yläasteen matematiikkaa, englannin kieltä ja käsittääkseni hänellä yleensäkään ei ollut opettajan taustaa. Oppivelvollisuuttaan suorittavat nuoret saivat tenttiä lukukauden oppimäärän yhdellä tentillä. He eivät voineet olla tyhmiä ja huonoja, koska he pystyivät, ilman kunnollista opetusta, selviytymään tenteistä.

    Nuoret tekivät työtä erilaisissa yritysviritelmissä, joita omistuksessa oli. He mm siivosivat, toimivat tarjoilijoina, johtajan omistamassa kartanohotellissa, korvauksena taskuraha. Nuorten tekemästä pakkotyöstä ei saanut käyttää nimeä työterapia, puhuttiin vapaehtoisesta työstä. Näin nuorella tytöllä käsivarsissa mustelmat, kun hän halusi kieltäytyä vapaaehtoistyöstä tarjoilijana. Lapset olivat alle 18 v.

    Näin lasten nöyryytystä, heitteillejättöä. Keskustassa oli yksikkö, jossa nuoret jätetiin keskenään ilman valvontaa ja ilman ruokaa, hevoskilpailujen vuoksi.

    Kun lapset täyttivät 18 heidät palautettiin yhteiskuntaan. Heidät jätettiin selviytymään. Kysyin seurannasta ja tukitoimista, laitoksen puolesta niitä ei ollut.

    Tämä kirjoitus on raapaisu pintaan. Tein ilmoituksia eri sosiaaliviranomaisille, pyytäen, että he kuuntelisivat nuoria. Teimme parin työntekijän kanssa kantelun ministeriöön, en ole kuullut muusta muutoksesta, kuin tulvivien viemäreiden korjauksesta ja johtajuuden vaihtumisesta.

    Itse koen traumaa, olen aikuinen nainen ja äiti. Jatkan ystävyyttä tuolloin ”hoidossa olleen” nyt nuoren aikuisen kanssa. Hän taitaa pärjätä, kuinka ne muut?

    En usko salaisiin metodeihin, joita nuorten ja lasten kanssa muka täytyy käyttää laitoksissa. Näin julmuutta, jota ei kohdisteta edes paatuneisiin rikollisiin vankeinhoitolaitoksessa. Näin rahastamista.

    Kun erosin työstäni, tiesin nähneeni tilanteen, josta ääriliikkeet saavat alkunsa. Kuinka koulutetut hoitajat alkavat palvella tasapainotonta johtajaa, uskaltamatta puuttua vääryyksiin.

    Kunnioitan niitä sosiaalityöntekijöitä, jotka nyt ovat syytteessä kotirauhan häiritsemisestä. Yleensä tarkastukset tehdään mustan flyygelin salongissa, tiukasti sovittuna aikan, kera pullan ja kahvin, nuoria kuulematta!

    En enää usko yhteiskunnan valvontaan, enkä suljettuihin oviin, jonka takana nuorille annetaan ”rajoja ja rakkautta”. Kun Loikalan kaltaisiin laitoksiin voi ”piipahtaa”, niin ehkä sitten terpiat ja metodit kestävät päivän valon. ”

  • Niilo Jens

    / Vastaa

    Asuin Loikalan kartanossa 2001-2003(suunnilleen). Olin ajautunut vaikeuksiin elämässäni. Koulu ei kiinnostanut, pyörin huonossa seurassa jne.

    Asuin ennen tätä aikaa Helsingissä nuorisokodissa, jossa koin kuitenkin olevani ympäristöni vanki. Pyysin silloiselta johtajalta mahdollisuutta päästä pois Helsingistä jonnekin, missä houkutuksia pahantekoon ei olisi. Halusin siis parempaa elämää itselleni.

    Hän tunsi Loikalan johtajan ja sai minut järjestettyä sinne asumaan.
    Jo ensi minuutit ulko-ovella sai minut miettimään, mihin oikein olen suostunut?
    Portsarin näköisiä niskattomia körmyjä vahtimassa alle 14-vuotiaita nuoria kuin mitäkin tappajia.
    Olin vierihoidossa viikon verran ainakin. en saanut syödä muiden kanssa samassa pöydässä enkä saanut puhua kenellekään. henkistä nöyryytystä ensi minuuteista lähtien.

    Näin mattoonkäärimisiä, joitain nuoria vietiin aittarakennuksen taakse ojennettaviksi kahden raavaan miehen toimesta. Toisin sanoen heitä hakattiin kun eivät osanneet käyttäytyä.

    Tein 16-tuntisia työpäiviä ajoittain. Pääasiassa päivät olivat kahdeksantuntisia, mutta töitä tehtiin viisi, joskus kuusi päivää viikossa. Palkatta.

    Olin muuttaessanii kartanoon 17- vuotias. Kun lähestyin täysi-ikäisyyttä, johtaja ehdotti minulle pakkohuostaanottoa(en siis ollut huostaanotettu), jotta voisin jatkaa asumistani siellä.
    Porkkanana käytettiin mahdollisuutta työllistyä talolle ja saada rivitaloasunto Kausalasta.

    Muuttoani siirrettiin jatkuvasti eri selityksin, joihin lopulta kyllästyin.
    Menetin motivaationi ja ryhdyin käyttäytymään huonosti. lopulta sain lähtöpassit kartanosta.

    ilmeisesti huostaanottoni liittyi johtajan ahneuteen, meistä nuorista kun sai tukea valtiolta x-määrän euroja.

    Pahoittelen lyhyttä ja sekavaa kirjoitustani, en jaksa panostaa tähän. Sitä paitsi, niissä ajoissa ei ole juurikaan mitään mukavaa mitä muistella.

    Olen nyt 31-vuotias. En ole koskaan kiinnittynyt työelämään enkä ole löytänyt muutenkaan elämälleni suuntaa. Ajelehdin ja makaan kotona, itsetunto nollissa.

    En tiedä kuinka paljon aikani loikalassa on syypää tähän, mutta kyllä sillä on jotain vaikutusta ollut. Kartanon silloinen johtaja oli kyllä aikamoinen huutaja ja solvaaja kaikkia kohtaan, en muistele lämmöllä. Tässä kokemuksiani pähkinänkuoressa.

    Yle kävi kuvaamassa meistä nuorista dokkarin- Silminnäkijä, villin skidin koti. Esitetty 18.10.2001.
    En löydä sitä netistä, harmi. Kotona se on minulla VHS-kasetilla, videonauhuria ei vaan enää tänä päivänä löydy. Harmi sekin. Joo, eiköhän tämä ollut osaltani tässä.

Vastaa käyttäjälle Maria Kiviaho Peruuta vastaus

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi