Turkulaispoika sai tiistaina Heinolassa 40 päiväsakon tuomion lokakuisesta koulu-uhkauksesta
Korvausvaatimuksista kaatui valtaosa siihen, että kohde valikoitui täysin sattumalta. Teinipoika ei voinut ennakolta tietää, että hänen tekstiviestinsä ja puhelunsa paitsi sulkevat koulun myös keskeyttävät remontin.
Poika sai taistelupeliä pelatessaan päähänpiston näppäillä 046-alkuisia matkapuhelinnumeroita. Vastaajaksi sattui 15-vuotias heinolalaistyttö, johon poika otti monta kertaa yhteyttä seuraavan puolen tunnin aikana. Hän [...]
Archive for joulukuu, 2008
(30.12.2008) 15-vuotias tuomittiin koulu-uhkauksesta
joulukuu 30th, 2008
AaaPee (30.12.2008) Vuodesta 2008 tulee pisin aikoihin
joulukuu 30th, 2008
AaaPee Vuosi 2008 saa yhden ylimääräisen karkaussekuntin kun vuosi vaihtuu. sekunnin lisäyksellä huomioidaan maapallon pyörimisen hidastumista akselinsa ympäri
Katso video Iltalehden verkkosivuilta
(30.12.2008) Varoitus: Tätä rakettia ei saa ampua
joulukuu 30th, 2008
AaaPee Pelastusviranomaiset varoittavat, että Jättitykki -nimiset ilotulitteet ovat vaarallisia, eikä niitä saa missään nimessä ampua, kertoo Yle uutiset verkkosivuillaan.
Ensimmäisenä viallinen tuote löytyi Kotkasta.
A-jättitykin ja B-jättitykin käyttöohjeissa on virhe. Niissä ohjeistetaan asettamaan paukku väärinpäin, jonka seurauksena lauettuaan raketti voi ohjautua katselijoita päin.
Jättitykki on 15-senttiä pitkä musta putki, jossa on kiinni punainen alusta. Rakettia vedetään pois myynnistä koko [...]
(30.12.2008) Vistan seuraaja – Uusi Windows 7:n beta asentuu 20 minuutissa
joulukuu 30th, 2008
AaaPee Vistan seuraajaksi tähdätyn Windows 7:n betaversio asentuu tietokoneelle noin 20 minuutissa. Se on yllättävän vakaa ja nopea jo tässä vaiheessa.
Betan koontikäännösnumero on 7000, ja se tulee julkiseen levitykseen tammikuun aikana.
Asennus on yksinkertaistunut Vistaan verrattuna, ja XP:stä Windows 7:ään siirtyvät pääsevät kokemaan miellyttävän ilmiön. Tiedostojen siirto tietokoneelle on nopeaa. Uudelleenkäynnistämistä tarvittiin vain kerran, ja käyttäjän täytyy [...]
(30.12.2008) Kela laajentaa sähköistä palvelua ensi vuonna
joulukuu 30th, 2008
AaaPee Kela ilmoittaa, että sen sähköiset asiointipalvelut laajenevat ensi vuoden aikana. Kelassa valmistellaan muun muassa eläkkeensaajan asumistuen ja työmarkkinatuen sähköistä hakemusta.
Puhelinpalvelussa Kela avaa lisää valtakunnallisia palvelunumeroita ensi vuoden aikana. Palvelunumerot on ryhmitelty asiakkaan elämäntilanteen ja asian mukaan. Tänä vuonna otettiin käyttöön kolme valtakunnallista palvelunumeroa: Työttömät, Eläkeasiat ja Omaisen kuoltua. Ensi vuoden loppuun mennessä kaikkien Kelan asiakkaiden [...]
(30.12.2008) EU kielsi kotimaisen ruoan valtiollisen mainonnan
joulukuu 30th, 2008
AaaPee Kotimainen – kirosana!
Juuri kun EU päätti sallia käyrät kurkut, ja suomalaisen kuluttajan usko unionin järkeen alkoi palailla.
Nyt astuvat voimaan EU:n uudet markkinointisäädökset: Suomen valtio ei jatkossa saa tukea Kotimaisia kasviksia, sillä ruokaa ei saa markkinoida kotimaisuudella, jos sitä tuetaan valtion varoilla.
Myöskään järvimaisemaa ei mainoksissa ehkä voi käyttää taustakuvana, koska se voi viitata liikaa suomalaisuuteen.
Näin käy
- [...]
(29.12.2008) Jämsä lakkauttaa – Kaksi kyläkoulua historiaan
joulukuu 29th, 2008
AaaPee Jämsän kyläkouluista Ruotsula lakkautetaan ensi vuonna ja Partala vuonna 2011. Kaupunginvaltuusto päätti asiasta maanantain maratonkokouksessaan. Päätös poikkeaa kaupunginhallituksen esityksestä, jossa Partalaa esitettiin lakkautettavaksi vuonna 2010.
(25.12.2008) Hyvä joulumieli -keräykselle ennätyspotti
joulukuu 25th, 2008
AaaPee Hyvä joulumieli -keräys ylsi tänä vuonna ennätystulokseen
Kotimaan vähävaraisille perheille kerättiin 910 000 euroa. Potti on noin 260 000 euroa pulskempi kuin vuosi sitten.
Punaisen Ristin, Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Yleisradion keräyksen varoilla hankitaan lahjakortteja vähävaraisille lapsiperheille. Täksi jouluksi 70 euron lahjakortteja jaettiin 15 000 kappaletta.
-STT
(23.12.2008) Jouluaaton aattona Joulupukki lähti pitkälle matkalleen jakamaan lahjoja lapsille – katso video
joulukuu 23rd, 2008
AaaPee Rovaniemeläiset ja lukuisat joulumatkailijat saattelivat Joulupukin tiistai-iltana jokajouluiselle matkalle maailman ympäri.
Porojen vetämä lahjareki lähti liikkeelle Napapiirin pajakylästä iltaseitsemältä.
Pukki vakuuttaa, että vaikka vuorokausi tuntuu lyhyeltä ajalta kaikkien maailman lasten lahjojen jakamiseen, on urakka silti mahdollinen.
Joulupukin työpaikalta nimittäin löytyy aikaratas, joka työntyy syvälle maan uumeniin. Sitä kampeamalla voi joulun lahjakierroksella sopivasti hidastaa tai nopeuttaa ajan kulkua.
Joulupukki matkaan jo käy [...]
(23.12.2008) Seinäjoki, Nurmo ja Ylistaro, Kaupunki tutuksi -tapahtuma, Kuntaliitosjuhla 1.-11.1.2009
joulukuu 23rd, 2008
AaaPee Iloiset yleisötapahtumat levittäytyvät vuodenvaihteessa uuden Seinäjoen kulmille. Kaupunkitapahtumien sarja näkyy kaupunkikuvassa 1.1.–11.1.2009.
Työryhmä pohti viime keväänä, miten tuleva kuntaliitos parhaiten näkyisi asukkaiden arjessa ja mahdollisimman moni voisi osallistua juhlintaan. Syntyi ajatus kaupunkitapahtumien sarjasta, joka levittäytyisi uuden kaupungin joka kolkkaan Seinäjoen, Nurmon, Ylistaron ja Peräseinäjoen alueilla. Ajatuksena on, että tapahtumien houkuttelemana on hyvä syy lähteä tutustumaan vähän [...]

Posted in



